LTR-Racing (Miletec Oy 2209769-1) on suomalainen perheyritys, joka perustettiin vuonna 2008. Yhtiö tekee päätoimisesti moottorioptimointia sekä tehomittauksia. Perheyrityksemme työllistää kaksi henkeä, sekä useat jälleenmyyjämme ympäri Suomea. LTR-Racing ohjelmoi dieselmoottoreita itse valmistamillaan ohjelmilla sekä maahantuo ja jälleenmyy katu- ja kilpa-autojen erikoisosia.

LTR-Racing tunnetaan edullisten, varmatoimisten ja ääriolosuhteissakin helposti ajettavien moottoriohjelmien tuottajana. Siksi olemme saaneet suuren suosion erityisesti ammattiautoilijoiden keskuudessa. Lisäksi monet rikotut rajapyykit kertovat omaa kieltään kehitysosastomme aikaansaannoksista. Olemme tunnettuja myös erikoisempien kokonaisuuksien toimimaan saattajina.

Tavoitteenamme on kehittää edelleen käsitteeksi alan palveluntarjoajien joukossa kasvanutta LTR-Racingin tuotemerkkiä. Palvelemme jatkossakin asiakkaitamme henkilökohtaisesti ilman välikäsiä. Haluamme tarjota asiakkaillemme vain parhaiksi testattuja tuotteita ja palvelua edulliseen hintaan.
 



Suoritamme myös valmistamiemme ja jälleenmyymiemme tuotteiden testausta niiden todellisessa käyttöympäristössä. Näin pystymme takaamaan teille tuotteistamme puolueettoman kuvan, joka perustuu aina ääriolosuhteissa testattuihin faktoihin.

 

Raskaamman kaluston äärirajoja kokeiltiin: http://www.tractorpulling.fi ja http://www.racetrucksfinland.fi.

Tractorpulling tulokset kaudella 2011:

 

 

 



LTR-Racing onnittelee yhteistyökumppaneita. Kiristetään siimoja ensi kaudelle hieman lisää...




LTR-Racing Team kilpailee kaudella 2012 suomen suosituimmassa F-cup rallisarjassa. http://www.f-cup.fi.

Parivaljakko Mikko Lehti ja Toni Jalava lähtivät testaamaan sarjan kärkimiesten vauhdin nousseen nopeusluokituksen mukaiseksi päivitetyllä Opel Astra Gsi:llä.

Kausi 2012 alkaa osaltamme poikkeuksellisesti vasta sarjan toisesta osakilpailusta XV Kangasniemi rallista.

Teamin omat kotisivut avautuvat kevään aikana.

                              Kalusto:

Opel Astra GSI 16v r.f
Kori: Opel Astra Gsi vm.1992
Turvakaaret: LTR-Racing
Moottorityyppi: C20XE
Moottorinohjaus: KMS
Männät: Wössner / Cosworth
Kansi: Nordic Porting Service / Pirkonen
Kiertokanget: Autoverdi
Kytkin: AP-Racing 184mm
Nokka-akselit: Omavalmiste
Nokkapyörät: Dbilas työkalualumiini
Venttiilijouset: Catcams tuplajouset
Pultit: ARP,
Vauhtipyörä: PO-Metalli
Muuta: Öljyruiskutus mäntien alla
Imusarja: Kissling Motorsport works group A
Vaihteisto: RS-Auto suorakytkentä, r.F versio
Vaihteensiirto: EsTrac
Vetoakselit: Karpiola custom, mitoitus +600nm
Alusta: edessä ja takana Pröhlins 3-säätöinen lisäsäiliöillä, simmitys Lohjan Koneistamo ky / Tuomo
Jarrut: edessä Wilwood 300x32mm / taottu 4-mäntä, takana vakio. Palat ferodo DS3000

Datsun 100A r.f.
Kori: Datsun 100A vm.1976
Turvakaaret: LTR-Racing / teräs
Moottorityyppi: A12, A15 lohkolla
Männät: Wiseco, Kansi: A15 portattu
Kiertokanget: Autoverdi
Nokka-akseli: Omavalmiste
Nokkapyörä: LTR-Racing säädettävä
Venttiilijouset: Catcams tuplajouset
Rullakeinut: Yella Terra
Työntötangot: LTR-Racing ontto CrMO
Pultit: ARP
Muuta: Öljyruiskutus mäntien alla
Moottorinohjaus: KMS, suorasytytyksellä
Vaihteisto: Datsun 5v täysvälitetty, tulossa vahvistettu suorakykentä, Perä: 5.1 SSF-Wheels
Lukko: Karpiola / levyt TRD
Vetoakselit: Karpiola
Alusta: edessä Bilstein kynätolppa, sekä tehtaan olka-akselit, takana säädettävä SPAX.
Apurunko edessä, sekä kaikki tukivarret LTR-Racing
Jarrut:Levyt, edessä jäähdytetyt Brembo 280x25mm / taottu 4-mäntä, takana Opel Astra GSI:n vakiojarrut 260x10mm, sekä 2-mäntä satulat. Palat ferodo DS3000



Historiikki:

Kausi 2011


LTR-Racing kilpaili F-cupin juniorisarjassa.

Rallikauden 2011 päätteeksi parivaljakkomme Mikko Lehti - Toni Jalava palkittiin luokassaan Etelä-Suomen aluemestaaruudella. ONNEA!